Lawiaa 1980

Velhon aisakiikku

SISÄLLYSLUETTELO
  • Juurtumisen aikaa. Heikki Haapaniemi
  • Joulu tuo uutta. Simo Kiviranta
  • Poimintoja kuluneen vaalikauden kunnalliselämästä. Matti Jokioinen
  • Lavian laulu. Jalmari Vartia
  • Kansikuvan kertomaa
  • Lavian asutushistoria II. Arvo Harjunmaa
  • "Tippa-Matin" ansioluettelo
  • Lavialaiset häät 100 vuotta sitten II. Olli Kaukoniemi
  • Majaveden maasta kuultua ja nähtyä. Jukka Valtanen
  • Myötäpäivään Karhijärven ympäri. Aleksi Pohjola
  • Mikä on röttiraiti?
  • Milloin oli vielä kalaa ja ennen kaikkea kuuluisaa Karhijärven kuhaa. Bruno Jaakkola muistelee, haastattelijana Pekka Pitkäjärvi
  • Ympäristövuosi on minunkin asiani. Jouko Alanen
  • Katkelmia Emmanuel Kampin päiväkirjasta
  • Lavian kylän kartta Isonjaon ajalta
  • Lavian kirkonkylän taloja vuosisadan alussa
  • Vanhasta pappilasta seurakuntakodiksi. Hilkka Seppälä
  • Ilmoituksia ja lavialaisia sananparsia
  • Kansikuva: Erkki Huidanlahti