Vesa Ylikoskesta Yks tämmönen24.07.2021
Vesa Ylikoski eli tutummin Ylkä on tänä vuonna Lavia-Seuran valitsema Yks tämmönen. Ylikoski palkittiin tutuin menoin seuran Suviehtoossa, joka voitiin järjestää parin vuoden tauon jälkeen pandemian vähän hellittäessä. Pohjanmaalta alunperin kotoisin oleva Ylkä muutti vanhempiensa töitten mukana Laviaan. Tutuiksi tulivat isän työn kautta linja-autotallit ja kavereitten mukana mm. kiipeily Velhossa. Musiikki ja myöhemmin tietokoneet veivät miehen mukanaan ja niistä tulikin hänelle sekä työ että harrastus. Suviehtoota vietettiin Tahostenniemessä koronarajoituksia ja -etäisyyksiä noudattaen. Suviehtoon puheen piti kesälavialainen professori Hiski Haukkala kiitellen lavialaista yhteisöllisyyttä. Juontajana toiminut seuran puheenjohtaja Eija Hesso liikkui tervehdyssanoissaan samoilla linjoilla, muistuttamalla, että koronan huonoista puolista huolimatta aika on tuonut myös hyviä asioita kuten opettelun hiljaisempaan elämäntapaan. Musiikista vastasivat Lambergin veljekset Robert ja Henrik, Tiina Rampa ja Reijo Nevanranta soittokavereineen. Kuvia juhlasta on vuoden 2021 valokuva-albumissa. |
25.07.2024 | Tulosella tuuletetaan |
24.07.2024 | Kymmenes kerta Raurasta tehtyjä |
20.07.2024 | Eija Hessosta Yks tämmönen |
19.07.2024 | Suviehtoo Riuttalassa |
17.07.2024 | Vetinen iltatori |
16.07.2024 | Lavia-Seuran kesätoimintaa |
09.07.2024 | Lavia-Seura iltatorilla |
04.06.2024 | Seuran uudet säännöt |
04.06.2024 | Jäsenkirje lähetetty |
29.05.2024 | Tiedotuslehti ilmestynyt |
Siirry arkistoon » |